
Hieronta- ja hoitokäsittelyitäni sekä niiden tärkeyttä suosittelevat
Aktiivihiihtäjä ja lääkäri Mikko Wirén suosittelee lihashuoltoa
"Varsinkin Lapin lomilla tulee helposti hiihdettyä päivittäin pidempiä ja raskaampia lenkkejä kuin arkena kotona. Neljän peräkkäisen hiihtopäivän jälkeen on käytännössä aina alkaa paikat olla jumissa, eikä hiihto meinaa enää kulkea yhtä hyvin.Puolessa välissä viikkoa kunnon hieronta ja yksi kevyempi lepopäivä auttaa kehoa palautumaan rasituksesta ja kumit aukeavat. Ero näkyy todella selvästi loppuviikon lenkeillä.Tärkeää on että hieronta ei ole liian raju, mutta toisaalta oikein jumissa olevat paikat ei liian kevyellä hieronnalla aukea. Sennillä on todella hyvä ote oikeanlaiseen hierontaan."
"Senni kartoitti tilanteeni ja ryhtyi hoitamaan varsinaisia kipukohtia kuin myös alueita jonne kipu säteili. Jokaisen käsittelyn jälkeen olotila parani merkittävästi, ja nykyisin saan maitotölkikinkin korkin avattua omin voimin, joka ennen oli mahdotonta. Nyt toimintakykyni on palautunut, kivut eivät enää estä arjen toimintoja. Olen aloittanut kuntoilun, kävelyn ja lihaskuntotreenin pienillä painoilla. Suosittelen Sennin käsittelyjä, lisäksi häneltä saa ohjeet ja neuvot hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen." Anne Hölttä
Helpotusta olkapäävaivan kipuiluun
"Tulin juuri toiselta viikottaiselta sulistunniltani ja oli pitkästä aikaa ilo pelata kun pelikäden olkapää ei muistutellut lyöntien jälkeen eikä erätauoilla. Kiitos Sennin 1,5h tehohieronnan joka avasi uskomattoman hyvin olkapään lukkoja jo ensimmäisellä kerralla. Tästä annan positiivista palautetta ja suosittelen lämpimästi antautumaan ammattilaisen käsiin." Paavo Laakkonen